Siirry sisältöön

Rakkaus saa toimimaan katastrofin kohdatessa

Rakkaus saa toimimaan katastrofin kohdatessa

Jehovan todistajat auttavat uskonveljiään ja muita hädän hetkellä. He ilmaisevat tällä tavoin rakkautta, joka on aitojen kristittyjen tunnusmerkki (Johannes 13:35).

Seuraavassa kerrotaan esimerkkejä siitä, millaista apua annettiin ajanjaksona, joka ulottui vuoden 2011 alkupuolelta vuoden 2012 puoliväliin. Tässä yhteydessä ei ole kerrottu siitä hengellisestä ja henkisestä avusta, jota myös aina annetaan. Katastrofiavun organisoinnista ovat vastanneet etupäässä Jehovan todistajien haaratoimistojen nimittämät hätäapukomiteat. Myös paikalliset seurakunnat ovat osallistuneet auttamiseen.

Japani

Japani: Pohjois-Japania 11. maaliskuuta 2011 ravistellut maanjäristys ja sitä seurannut tsunami vaikuttivat satoihintuhansiin ihmisiin. Eri puolilla maailmaa asuvat Jehovan todistajat käyttivät auliisti varojaan, taitojaan ja muita resurssejaan katastrofin uhrien auttamiseksi. Katso video Japanin maanjäristyksen jälkeisestä katastrofiavusta.

Brasilia: Tulvat, maanvyörymät ja mutavyöryt vaativat satojen ihmisten hengen. Jehovan todistajat toimittivat tuhoalueelle 42 tonnia hyvin säilyviä ruokatarvikkeita, 20000 pullollista vettä, 10 tonnia vaatteita ja 5 tonnia siivousvälineitä sekä lääkkeitä ja muita tarvikkeita.

Kongon tasavalta: Ammusvaraston räjähdyksessä neljän Jehovan todistajan koti tuhoutui ja 28 kotia vahingoittui. Uhreille toimitettiin ruokaa ja vaatteita, ja paikalliset todistajat majoittivat apua tarvitsevia.

Kongon demokraattinen tasavalta: Koleran uhreille lähetettiin lääkkeitä. Rankkasateiden aiheuttamien tulvien uhreille lahjoitettiin vaatteita. Pakolaisleireille toimitettiin lääkintäapua, viljelykasvien siemeniä ja tonneittain vaatteita.

Venezuela: Rankkasateita seurasivat tulvat ja mutavyöryt. Hätäapukomiteat auttoivat 288:aa todistajaa. Koteja rakennettiin yli 50. Lisäksi hätäapukomiteat auttavat niitä, joiden kodit ovat vaarassa joutua Valenciajärven nousevan veden alle.

Filippiinit

Filippiinit: Taifuunit aiheuttivat tulvia osassa maata. Haaratoimisto lähetti uhreille ruokatarvikkeita ja vaatteita, ja paikalliset todistajat auttoivat puhdistustyössä tulvavesien laskettua.

Kanada: Albertan suuren metsäpalon jälkeen Slave Laken seurakunta sai alueen todistajilta huomattavan lahjoituksen raivaustyötä varten. Rahaa saatiin yli tarpeen, joten seurakunta lahjoitti tuosta summasta yli puolet muualla maailmassa asuvien katastrofien uhrien auttamiseen.

Norsunluurannikko: Ennen maassa puhjennutta sotaa, sen aikana ja sen jälkeen on apua tarvitseville järjestetty majoitus ja toimitettu ruokaa ja lääkkeitä.

Fidži: Rankkasateiden synnyttämä raju tulva aiheutti vaikeuksia 192 todistajaperheelle, joista useimmat menettivät maatilansa ja siten myös elinkeinonsa. Heille toimitettiin ruokaa.

Ghana: Maan itäosan tulvan uhreille lahjoitettiin ruokaa ja siemeniä ja järjestettiin uudet asunnot.

Yhdysvallat: Hirmumyrskyt vahingoittivat kolmessa osavaltiossa 66:ta todistajien kotia, ja 12 kotia tuhoutui. Vaikka useimmilla asunnonomistajilla oli vakuutus, uhreja varauduttiin auttamaan myös lahjoitusvaroin.

Argentiina: Jehovan todistajien seurakunnat auttoivat niitä maan eteläosan asukkaita, joiden koteja vulkaaninen tuhka vahingoitti.

Mosambik: Ruokaa toimitettiin yli tuhannelle kuivuuden piinaaman alueen asukkaalle.

Nigeria: Parillekymmenelle vakavassa bussiturmassa loukkaantuneelle todistajalle järjestettiin taloudellista apua. Apua annettiin myös monille maan pohjoisosan asukkaille, jotka jäivät kodittomiksi uskonnollisten ryhmien välisissä yhteenotoissa.

Benin: Ankarien tulvien uhreille toimitettiin lääkkeitä, vaatteita, moskiittoverkkoja ja juomavettä sekä järjestettiin majoitustiloja.

Dominikaaninen tasavalta

Dominikaaninen tasavalta: Hurrikaani Irenen jälkeen paikalliset seurakunnat auttoivat asuntojen korjaamisessa ja tarjosivat aineellista apua.

Etiopia: Varoja toimitettiin kahdelle kuivuudesta kärsivälle alueelle ja yhdelle tulva-alueelle.

Kenia: Hätäapua järjestettiin kuivuuden uhreille.

Malawi: Dzalekan pakolaisleiriin toimitettiin apua.

Nepal: Maanvyörymä vahingoitti pahoin erään todistajanaisen kotia. Hänelle järjestettiin tilapäinen asunto, ja paikallinen seurakunta tarjosi apuaan.

Papua-Uusi-Guinea: Tuhopolttajat tuhosivat kahdeksan todistajien kotia. Kodit rakennettiin uudelleen.

Romania: Jotkut todistajat menettivät tulvan takia kotinsa. He saivat apua niiden jälleenrakentamiseen.

Mali: Naapurimaasta Senegalista toimitettiin varoja niille, joilla ei ollut riittävästi ruokaa kuivuuden aiheuttamien satotappioiden takia.

Sierra Leone: Lääkäreinä toimivia todistajia tuli Ranskasta auttamaan uskonveljiään, jotka asuvat alueilla, joilla on käyty sotia.

Thaimaa: Tuhoisat tulvat aiheuttivat paljon vahinkoa useissa provinsseissa. Avustusryhmät kunnostivat ja puhdistivat sata kotia ja kuusi valtakunnansalia.

Tšekin tasavalta: Tulvat vahingoittivat useita koteja. Apuun riensi todistajia naapurimaasta Slovakiasta.

Sri Lanka: Suurin osa tsunamin jälkeisestä avustustyöstä on saatu päätökseen.

Sudan: Ruokaa, vaatteita, kenkiä ja muovilevyjä lähetettiin Jehovan todistajille, jotka menettivät kotinsa maassa käydyissä taisteluissa.

Tansania: 14 perhettä menetti omaisuutensa rajussa tulvassa. Alueen seurakunnat lahjoittivat vaatteita ja taloustarvikkeita. Yksi talo rakennettiin uudelleen.

Zimbabwe: Kuivuus on aiheuttanut eräällä alueella nälkää. Sinne on lahjoitettu ruokaa ja rahaa.

Burundi: Pakolaisille on järjestetty lääkkeitä ja muuta hätäapua.