Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pitkäikäisyys – löytyykö sen salaisuus Okinawasta?

Pitkäikäisyys – löytyykö sen salaisuus Okinawasta?

Pitkäikäisyys – löytyykö sen salaisuus Okinawasta?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA JAPANISTA

▪ Japaniin kuuluvassa Okinawan saaressa on 1,3 miljoonaa asukasta. Vuonna 2006 arviolta 740 heistä oli vähintään satavuotiaita, ja näistä 90 prosenttia oli naisia. Okinawan satavuotiaita koskevan tutkimuksen johtajan tri Makoto Suzukin mukaan suhde on noin 50 yli satavuotiasta 100000:ta asukasta kohti. Useimmissa vauraissa maissa suhdeluvun arvioidaan olevan 10–20:100000.

Tämä meneillään oleva hanke, jonka sanotaan olevan ”pisin yhtäjaksoinen yli satavuotiaita koskeva tutkimus maailmassa”, on osoittanut, että ”epätavallisen monet vähintään satavuotiaista ovat poikkeuksellisen terveitä”. Saadakseen selville syyn Suzuki ryhmineen on perehtynyt heistä runsaan 900:n ja lisäksi monien muiden vähintään 70-vuotiaiden okinawalaisten elämäntyyliin ja perintötekijöihin. Tutkijat ovat havainneet, että ikäihmiset ovat hoikkia ja hyväkuntoisia, heidän valtimonsa ovat puhtaat ja heillä on huomattavan vähän syöpää ja sydänsairauksia. Lisäksi pitkälti yli 90-vuotiailla on vähemmän dementiaa kuin muiden vauraiden maiden samanikäisillä asukkailla keskimäärin. Mistä kaikki tämä johtuu?

Yksi merkittävä seikka ovat perintötekijät, mutta myös tupakoimattomuus, kohtuullisuus alkoholin käytössä ja hyvä ruokavalio vaikuttavat asiaan. Okinawalaisten ruoka on vähäkalorista, ja he syövät paljon kasviksia, hedelmiä, kuituja ja hyviä rasvoja (omega-3-rasvahappoa ja kertatyydyttymättömiä rasvahappoja). Lisäksi sikäläisillä on tapana syödä itsensä vain 80-prosenttisesti kylläisiksi. Tutkimuksen vetäjiin kuuluva tri Bradley Willcox sanoo: ”Syöminen pitäisi lopettaa, kun tuntee olonsa ensi kerran kylläiseksi. – – Tieto kulkee mahasta aivoihin noin 20 minuutin viiveellä.”

Okinawalaiset pysyvät fyysisesti aktiivisina muun muassa harrastamalla puutarhanhoitoa, päivittäisiä kävelylenkkejä ja perinteisiä tansseja. Persoonallisuustestit ovat paljastaneet, että yli satavuotiaat ovat optimistisia ja sopeutuvia. He osaavat käsitellä stressiä, ja etenkin naisilla on ”vahvoja sosiaalisia siteitä”.

Willcoxin sanoin pitkäikäisyyteen ”ei ole olemassa mitään ihmepilleriä”. Kuten tutkimus on osoittanut, siihen vaikuttavat perintötekijät, ruokavalio, liikunta, terveet elintavat ja ”oikeanlainen stressinhallinta”.