Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tulisiko kristittyjen palvoa pyhäköissä?

Tulisiko kristittyjen palvoa pyhäköissä?

JOKA vuosi yli kuusi miljoonaa ihmistä matkustaa Shiman niemimaalla Japanissa sijaitsevaan syrjäiseen setrimetsään. Heidän määränpäänsä on Isen pyhäkkö, jossa šintolaisuuden auringonjumalatarta, Amaterasu Omikamia, on palvottu parisentuhatta vuotta. Ensin palvojat puhdistautuvat pesemällä kätensä ja suunsa. Sitten, seisoessaan pyhäkön haidenin eli rukoussalin edustalla, he suorittavat rituaalin: kumartuvat, taputtavat käsiään ja rukoilevat jumalatarta. * Šintolaisuudessa jonkin toisen uskonnon harjoittaminen on hyväksyttävää. Jotkut buddhalaiset, kristityiksi tunnustautuvat ja muut pitävät puolestaan aivan sopivana suorittaa šintolaisia rituaaleja tuossa pyhäkössä.

Monilla maailman valtauskonnoilla on pyhäkköjä *, ja niissä käy miljoonia ihmisiä. Kristityiksi tunnustautuvissa maissa on lukuisia kirkkoja ja pyhäkköjä, jotka on omistettu Jeesukselle, Marialle ja pyhimyksille. Jotkin sijaitsevat paikoissa, joiden sanotaan liittyvän joihinkin Raamatussa kerrottuihin tapauksiin tai lähempänä nykyaikaa tapahtuneisiin ”ihmeisiin”, tai paikoissa, joissa säilytetään pyhäinjäännöksiä. Monet käyvät pyhäköissä, koska he uskovat, että heidän rukouksensa kuullaan todennäköisemmin, jos ne esitetään pyhässä paikassa. Toisille pyhäkköön saapuminen on huipennus pitkälle pyhiinvaellukselle, jonka he ovat tehneet osoitukseksi uskonnollisesta antaumuksestaan.

Vierailijoita Isen pyhäkössä Japanissa ja Massabiellen luolassa Lourdesissa Ranskassa

Kuullaanko rukoukset ja anomukset todennäköisemmin ja vastataanko niihin varmemmin, jos ne esitetään pyhäkössä? Miellyttääkö Jumalaa niiden antaumus, jotka tekevät pyhiinvaellusmatkoja pyhäkköihin? Entä kristityt? Tulisiko heidän palvoa pyhäköissä? Vastaukset näihin kysymyksiin auttavat paitsi näkemään, miten palvomiseen pyhäköissä tulisi suhtautua, myös ymmärtämään, millainen palvonta todella miellyttää Jumalaa.

PALVOMINEN ”HENGESSÄ JA TOTUUDESSA”

Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että meidän tulee palvoa ”hengessä ja totuudessa”?

Keskustelu, jonka Jeesus kävi samarialaisen naisen kanssa, paljastaa, miten Jumala suhtautuu palvontaan ”pyhissä” paikoissa tai pyhäköissä. Kulkiessaan Samarian poikki Jeesus pysähtyi lepäämään kaivolle, joka sijaitsi lähellä Sykarin kaupunkia. Hän alkoi keskustella erään naisen kanssa, joka tuli ammentamaan vettä. Heidän keskustellessaan nainen mainitsi merkittävän uskonnollisen eroavuuden juutalaisten ja samarialaisten välillä. Hän sanoi: ”Meidän esi-isämme palvoivat tällä vuorella, mutta te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa pitäisi palvoa.” (Johannes 4:5–9, 20.)

Nainen tarkoitti Garisiminvuorta, joka sijaitsee noin 50 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen. Siellä samarialaisilla oli aikoinaan temppeli, jossa he viettivät pesahia ja muita juhlia. Jeesus ei kuitenkaan keskittynyt tuohon kiistanalaiseen eroavuuteen vaan sanoi naiselle: ”Usko minua, nainen: tulee hetki, jolloin ette palvo Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.” (Johannes 4:21.) Hämmästyttävä toteamus – varsinkin juutalaisen suusta! Miksi palvonta Jumalalle omistetussa Jerusalemin temppelissä loppuisi?

Jeesus jatkoi: ”Tulee kuitenkin hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä.” (Johannes 4:23.) Mahtava Jerusalemin temppeli oli juutalaisille palvonnan keskus vuosisatojen ajan. He matkustivat sinne kolmesti vuodessa uhratakseen Jumalalleen Jehovalle (2. Mooseksen kirja 23:14–17). Jeesus kuitenkin osoitti, että tapahtuisi muutos ja että ”tosi palvojat” palvoisivat ”hengessä ja totuudessa”.

Juutalainen temppeli oli käsin kosketeltava rakennus tietyssä maantieteellisessä paikassa. Henki ja totuus taas eivät ole aineellisia asioita, eivätkä ne rajoitu mihinkään fyysiseen paikkaan. Jeesus siis tarkoitti sitä, että tosi kristillinen palvonta ei keskittyisi mihinkään fyysiseen rakennukseen tai paikkaan – Garisiminvuorelle, Jerusalemin temppeliin tai muuhun pyhään paikkaan – eikä olisi riippuvainen niistä.

Keskustellessaan samarialaisen naisen kanssa Jeesus mainitsi, että ”hetki” tälle Jumalan palvonnassa tapahtuvalle muutokselle oli tulossa. Milloin se tapahtuisi? ”Hetki” koitti, kun Jeesus uhrikuolemallaan lakkautti Mooseksen lakiin perustuvan juutalaisen palvontajärjestelmän (Roomalaisille 10:4). Jeesus kuitenkin sanoi myös, että ”hetki – – on nyt”. Miksi? Koska Messiaana Jeesus jo kokosi opetuslapsia, jotka noudattaisivat hänen seuraavia sanojaan: ”Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Johannes 4:24.) Mitä hengessä ja totuudessa palvominen sitten tarkoittaa?

Puhuessaan palvomisesta hengessä Jeesus tarkoitti palvontaa, jota ohjaa Jumalan pyhä henki. Pyhä henki auttaa meitä muun muassa ymmärtämään Raamattua. (1. Korinttilaisille 2:9–12.) Totuus, johon Jeesus viittasi, tarkoittaa täsmällistä tietoa Raamatun opetuksista. Näin ollen Jumalan hyväksynnän edellytyksenä ei ole palvonta jossakin erityisessä paikassa. Hän hyväksyy palvonnan, joka on sopusoinnussa Raamatun opetusten kanssa ja jota pyhä henki ohjaa.

KRISTITTYJEN SUHTAUTUMINEN PYHÄKKÖIHIN

Miten kristittyjen tulisi suhtautua palvontaan pyhäköissä ja niihin tehtäviin pyhiinvaelluksiin? Kun otetaan huomioon Jeesuksen käsky, jonka mukaan tosi palvojien tulee palvoa Jumalaa hengessä ja totuudessa, on selvää, että palvonnalla pyhäköissä tai pyhissä paikoissa ei ole erityistä arvoa taivaalliselle Isällemme. Raamatussa kerrotaan lisäksi, miten Jumala suhtautuu jumalankuvien kunnioittamiseen palvonnassa. Raamattu sanoo: ”Paetkaa epäjumalanpalvelusta” ja ”varjelkaa itseänne epäjumalilta”. (1. Korinttilaisille 10:14; 1. Johanneksen kirje 5:21.) Tämän vuoksi tosi kristityt eivät palvo missään paikassa, jota itsessään pidetään pyhänä tai joka edistää epäjumalanpalvelusta. Pyhäkköjen luonteen huomioon ottaen tosi kristityt eivät palvo myöskään niissä.

Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Jumalan sanassa kiellettäisiin käyttämästä jotakin tiettyä paikkaa rukoilemiseen, tutkimiseen tai mietiskelyyn. Rauhallinen ja arvokas kokouspaikka luo hyvät puitteet hengellisten asioiden oppimiselle ja niistä keskustelemiselle. Ei ole väärin myöskään hankkia esimerkiksi hautakiveä kuolleen ihmisen muistoksi. Tämä voi yksinkertaisesti olla osoitus kiintymyksestä ja siitä, ettei tuota ihmistä ole unohdettu. Kuitenkin se, että tällaisia paikkoja pidettäisiin pyhinä tai että niissä kunnioitettaisiin kuvia tai pyhäinjäännöksiä, olisi täysin ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa.

Näin ollen ei ole tarpeellista mennä pyhäkköön, jotta Jumala kuulisi rukouksemme todennäköisemmin. Myöskään pyhiinvaellus johonkin pyhäkköön ei tuo Jumalan suosiota eikä erityisiä siunauksia häneltä. Raamatussa sanotaan, että Jehova Jumala, ”taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä”. Tämä ei tee Jumalasta meille etäistä. Voimme rukoilla häntä missä vain luottaen siihen, että hän kuulee meitä, sillä ”hän ei ole kaukana meistä kenestäkään”. (Apostolien teot 17:24–27.)

^ kpl 2 Eri šintopyhäköissä voi olla erilaisia rituaaleja.

^ kpl 3 Ks. tekstiruutu ” Mikä on pyhäkkö?