Kirje Boliviasta

Onnellinen ja toiveikas köyhyydestä huolimatta

PALVELEN lähetystyöntekijänä kehitysmaassa, enkä ole koskaan tottunut täällä näkemääni köyhyyteen ja toivottomuuteen. Haluaisin, että kaikki saisivat pikaisesti helpotusta kärsimyksiinsä. Tiedän kuitenkin, että vain Jumalan valtakunta tulee ratkaisemaan nämä ongelmat. Silti olen monta kertaa nähnyt, että Jumalan sanan mukaan elävät ihmiset voivat tuntea onnellisuutta ahdingostaan huolimatta. Yksi heistä on Sabina.

Vuosia sitten Sabina piteli sylissään kahta pikku tytärtään ja katseli, kun hänen miehensä nousi vanhaan bussiin ja lähti etsimään parempipalkkaista työtä eräästä toisesta maasta. Sabina jäi odottamaan, mutta kuukaudet venyivät vuosiksi, eikä mies koskaan palannut. Siitä saakka Sabina on joutunut kamppailemaan päivästä päivään saadakseen elatuksen itselleen ja tyttärilleen Milenalle ja Ghelianille.

Tapasin Sabinan ensimmäisen kerran eräänä iltapäivänä, kun hän palveli kärsivällisesti vaativia asiakkaita sisarensa kaupassa. Sabinan väsyneestä katseesta näki, että hän oli tehnyt kovasti työtä koko päivän. Tarjouduin tutkimaan Raamattua hänen ja hänen tyttäriensä kanssa. ”Tutkisin mielelläni”, hän sanoi, ”mutta minulla ei yksinkertaisesti ole siihen aikaa. Haluaisin kyllä, että tyttöni tutkisivat kanssasi.” Se sopi minulle. Tyttöjen tutkistelun edetessä opin tuntemaan Sabinaa ja ymmärtämään hänen tukalaa tilannettaan.

Sabina aloittaa päivänsä aamuneljältä. Tyttöjen vielä nukkuessa heidän yhden huoneen asunnossaan Sabina sytyttää tulen suuren kuluneen alumiinipadan alle. Hän kypsentää siinä lihatäytteen empanadoihin, joita hän myy elättääkseen perheensä. Edellisenä iltana Sabina on jo valmistanut näihin maukkaisiin lihapiiraisiin käytettävän taikinan.

Huolellisesti Sabina lastaa lainattuihin työntökärryihin kaikki päivän mittaan tarvittavat välineet: aurinkovarjon, keittolevyn, kaasupullon, pöydän, jakkaroita, patoja ja öljyä sekä lihan ja taikinan ja monta litraa kotitekoista hedelmämehua.

Kuudelta Sabina ja hänen tyttärensä ovat valmiita lähtöön. He sulkevat oven takanaan ja panevat siihen riippulukon. Heidän kasvonsa ovat ilmeettömät – vailla hymyn häivää – eivätkä he puhu sanaakaan. He keskittävät kaikki voimansa käsillä olevaan tehtävään. Olen seurannut lähetyskotimme ikkunasta, miten tällainen näky toistuu aamu toisensa jälkeen. Sabina on tosiaan vain yksi niistä lukemattomista naisista, jotka lähtevät kotoaan  ennen aamunkoittoa myymään ruokaa ja juomaa Bolivian kaduilla.

Puoli seitsemän aikaan aurinko alkaa pilkottaa vuoren takaa ja Sabina tyttöineen saapuu kadunkulmaansa. Vaitonaisina he purkavat kärryt ja pystyttävät siirrettävän keittiönsä. Ensimmäinen empanada pannaan tirisemään kiehuvaan öljyyn. Herkullinen tuoksu leviää aamun viileässä ilmassa ja houkuttelee nopeasti paikalle nälkäisiä asiakkaita.

”Montako?” Sabina kysyy ensimmäiseltä asiakkaalta. Ylös vilkaisematta unisen näköinen mies nostaa kahta sormea, ja Sabina ojentaa hänelle kaksi kullanruskeaa, höyryävän kuumaa empanadaa. Sitten hän perii niistä vaatimattoman maksun. Sama toistuu satoja kertoja pitkin päivää. Kun viimeinen empanada on myyty, he kokoavat tavaransa ja lähtevät kotia kohti. Vaikka Sabinan jalkoja pakottaa aamuisen urakan jälkeen, hän lähtee toiseen työpaikkaansa sisarensa puotiin.

Tullessani kauppaan tutkimaan ensimmäistä kertaa Sabinan tyttöjen kanssa nurkassa oli jo valmiina kaksi pientä penkkiä. Heti alusta saakka Milena ja Ghelian, jotka olivat tuolloin 9- ja 7-vuotiaita, odottivat innolla jokaista tutkistelukertaa ja valmistautuivat siihen hyvin. Vähitellen nämä ujot tytöt alkoivat avautua ja ystävystyivät kanssani. Se lämmitti Sabinan sydäntä. Uuvuttavasta aikataulustaan huolimatta hänkin päätti pian alkaa tutkia kanssani Raamattua.

Kun Sabina oppi tuntemaan Raamattua paremmin, kasvoi myös hänen rakkautensa Jehova Jumalaan. Hän alkoi tuntea jotain aivan uutta – onnellisuutta! Ennen niin väsyneeltä ja murheelliselta näyttänyt katukauppias oli nyt muuttunut kokonaan toisenlaiseksi. Hän seisoi selkä suorassa, pää pystyssä ja silmissään kirkas katse. ”Sabina hymyilee koko ajan”, totesi hänen sisarensa. ”Niin ei ollut aikaisemmin.” Toisetkin näkivät Sabinassa ja hänen tyttärissään tapahtuneen suuren muutoksen. Viimein täyttyi se hengellinen tyhjiö, jossa hän oli ollut niin pitkään.

Sabina piti tutkimisesta, mutta hänen vaativa aikataulunsa esti häntä käymästä seurakunnan kokouksissa. Lopulta hän noudatti kutsuani tulla valtakunnansalille. Sen jälkeen hän ei ole lakannut tulemasta sinne. Seurakunnasta Sabina on löytänyt aitoja ystäviä. Lisäksi hän on saanut kokea, että Jehova todella huolehtii niistä, jotka rakastavat häntä ja tekevät uhrauksia palvellakseen häntä (Luukas 12:22–24; 1. Timoteukselle 6:8).

Sabina rakasti oppimaansa ja halusi kertoa siitä toisille. Hän sanoi kuitenkin: ”Minua alkaa vapisuttaa heti kun vain ajattelenkin julkista saarnaamista.” Hän uskoi olevansa niin ujo ja huonosti koulutettu nainen, ettei voisi koskaan opettaa ketään toista. Häntä kohtaan osoitettu huomaavaisuus sekä se, miten suurenmoisella tavalla hänen oma elämänsä oli parantunut, saivat hänet silti ottamaan tämän tärkeän askeleen. Hän tajusi myös, että hänen tyttärensä pitivät häntä esimerkkinään. Siksi hän ryhtyi kertomaan toisille hyvää uutista. Tytöt tulivat innoissaan mukaan.

Tätä nykyä Sabina ei ole enää vain yksi niistä köyhistä naisista, jotka raatavat ilotta päivästä toiseen. Hänen taloudellinen tilanteensa ei ole muuttunut merkittävästi, mutta hänen elämänasenteensa on. Hän on nykyään kastettu kristitty ja kertoo toisille hyvää uutista Jumalan valtakunnasta, joka on ainoa pysyvä ratkaisu maailmassa vallitsevaan köyhyyteen ja epätoivoon (Matteus 6:10).

Aamuviideltä Sabina on jälleen valmis lähtemään pienestä asunnostaan. Tänä aamuna hän ei kuitenkaan myy empanadoja. Hän tapaa ryhmän muita kristittyjä, ja he menevät todistamaan kadulle. Hänen elämäänsä on tuonut lisää iloa se, että hän käyttää joka viikko aikaa toisten auttamiseen. Hän lukitsee oven ja lähtee leveästi hymyillen kulkemaan pitkin katua. Hän ei työnnä kärryjä vaan kantaa suurta laukkua. Siinä hänellä on Raamattu ja raamatullista kirjallisuutta, joiden avulla hän levittää muille toivon sanomaa. Sabina hymyilee luottavaisesti ja sanoo: ”En koskaan uneksinutkaan, että voisin puhua toisille Raamatusta.” Hän lisää: ”Tämä työ on suurenmoista!”