heprealainen: Tai ”hepreankielinen”. Jumalan hengen ohjauksessa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat sanoivat ”hepreaksi” juutalaisten kieltä (Joh 19:13, 17, 20; Ap 21:40; 22:2; Il 9:11; 16:16) ja sitä kieltä, jolla ylösnoussut, korotetun aseman saanut Jeesus puhui tarsolaiselle Saulille (Ap 26:14, 15). Ap 6:1:ssä mainitaan erikseen ”hepreankieliset juutalaiset” ja ”kreikankieliset juutalaiset”. Joidenkin tutkijoiden mukaan vastineena pitäisi näissä kohdissa käyttää ”heprean” sijasta ”arameaa”, mutta on hyviä perusteita ajatella, että kreikan sana tarkoittaa nimenomaan heprean kieltä. Kun Paavali puhui Jerusalemin asukkaille ”heprean kielellä”, hän kohdisti sanansa ihmisille, joille hepreankielisen Mooseksen lain tutkiminen oli elämän keskipiste. Lisäksi suurin osa lukuisista Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvista raamatullisista ja ei-raamatullisista katkelmista ja käsikirjoituksista on kirjoitettu hepreaksi, mikä osoittaa, että tuo kieli oli päivittäisessä käytössä. Joukossa on myös joitain arameankielisiä katkelmia, mistä voidaan päätellä, että molempia kieliä käytettiin. On siis erittäin epätodennäköistä, että raamatunkirjoittajat olisivat tarkoittaneet ”heprealla” aramean tai syyrian kieltä. (Ap 21:40; 22:2; vrt. Ap 26:14.) Heprealaisissa kirjoituksissa oli tehty ero ”aramean kielen” ja ”juutalaisten kielen” välillä (2Ku 18:26), ja kun ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kommentoi 2Ku 18:26:ta, hänkin mainitsi erikseen ”aramean” ja ”heprean” kielen (Jewish Antiquities, X, 8 [i, 2]). Arameassa ja hepreassa on hyvin samanlaisia sanoja, ja hepreassa on mahdollisesti aramealaisia lainasanoja. Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajilla ei kuitenkaan näytä olleen mitään syytä viitata sanalla ”heprea” aramean kieleen.

heprean kielellä: Ks. Joh 5:2, tutkimisviite.

Gamaliel: Lainopettaja, joka mainitaan Apostolien teoissa kaksi kertaa, tässä ja Ap 22:3:ssa. Hänen ajatellaan olevan sama kuin ei-raamatullisissa lähteissä mainittu Gamaliel vanhempi. Hänen isoisänsä tai mahdollisesti isänsä oli Hillel vanhempi, jota pidetään fariseusten vapaamielisemmän koulukunnan perustajana. Gamaliel oli koko kansan arvostama, ja hänen sanotaan olevan ensimmäinen, jota kutsuttiin kunnianimellä ”rabban”. Hän vaikutti merkittävästi oman aikansa juutalaiseen yhteiskuntaan, koska hän koulutti monia fariseusten poikia, kuten tarsolaista Saulia (Ap 22:3; 23:6; 26:4, 5; Ga 1:13, 14). Monet hänen tulkintansa Mooseksen laista ja rabbien perinteistä näyttävät suhteellisen avarakatseisilta. Hänen kerrotaan esimerkiksi laatineen lakeja, jotka suojelivat vaimoja säälimättömiltä aviomiehiltä ja leskiä häikäilemättömiltä lapsilta, ja puhuneen sen puolesta, että köyhillä ei-juutalaisilla oli sama oikeus jälkikorjuuseen kuin köyhillä juutalaisilla. Hänen suvaitsevuutensa näkyi myös siinä, miten hän suhtautui Pietariin ja muihin apostoleihin (Ap 5:35–39). Rabbiinisten lähteiden mukaan Gamaliel pani kuitenkin enemmän painoa rabbien perinteille kuin Raamatun kirjoituksille. Hänen opetuksensa olivat siis loppujen lopuksi samanlaisia kuin useimpien häntä edeltäneiden rabbien ja hänen oman aikansa uskonnollisten johtajien opetukset. (Mt 15:3–9; 2Ti 3:16, 17.) (Ks. sanasto, ”Fariseukset” ja ”Sanhedrin”.)

Gamalielin: Lainopettaja, joka mainitaan Apostolien teoissa kaksi kertaa, tässä ja Ap 5:34:ssä (ks. Ap 5:34, tutkimisviite).

Tiehen: Tämä nimitys viittaa Apostolien teoissa kristilliseen elämäntapaan ja varhaiskristilliseen seurakuntaan. Se saattaa juontua Joh 14:6:ssa olevista Jeesuksen sanoista: ”Minä olen tie.” Jeesuksen seuraajien sanottiin kuuluvan ”Tiehen”, sillä he noudattivat hänen viitoittamaansa elämäntapaa (Ap 19:9). Hänen elämänsä keskittyi ainoan tosi Jumalan Jehovan palvontaan. Kristittyjen elämässä tärkeällä sijalla oli lisäksi usko Jeesukseen Kristukseen. Mahdollisesti jo vuonna 44 Jeesuksen opetuslapsia kutsuttiin Syyrian Antiokiassa ”Jumalan ohjauksessa ensimmäisen kerran kristityiksi” (Ap 11:26). Luukas kuitenkin käytti seurakunnasta vielä senkin jälkeen nimitystä ”Tie” tai ”tämä Tie” (Ap 19:23; 22:4; 24:22). (Ks. Ap 18:25; 19:23; tutkimisviitteet.)

Tien: Sana ”Tie” viittaa varhaiskristilliseen seurakuntaan, kuten Ap 9:2:n tutkimisviitteessä osoitetaan. Tosi kristillisyys ei ole ulkonaista eikä muodollista palvontaa. Se on elämäntapa, joka keskittyy Jumalan palvontaan ja jota ohjaa hänen henkensä (Joh 4:23, 24). Syyrialaisessa Pešittassa lukee ”Jumalan tien” ja latinalaisen Vulgatan tarkistetussa laitoksessa (Vulgata Clementina) ”Herran tien”. Jotkin Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten hepreankieliset käännökset (ks. liite C4, viitteet J^17–18) käyttävät tässä Jumalan nimeä, ja niissä lukee ”Jehovan tien”.

Tiehen: Ks. Ap 9:2; 19:23; tutkimisviitteet; sanasto.

sanhedrininsaliinsa: Tai ”sanhedriniinsa”. Sanhedrin oli juutalaisten ylin tuomioistuin, joka toimi Jerusalemissa. ”Sanhedrininsaliksi” tai ”sanhedriniksi” käännetty kreikan sana (synédrion) merkitsee kirjaimellisesti ’yhdessä istumista’. Sanaa käytettiin yleensä kokoontumisesta tai kokouksesta, mutta Israelissa sillä voitiin tarkoittaa uskonnollista tuomioistuinta. Se voi viitata joko ihmisiin, joista tuomioistuin koostui, tai rakennukseen tai paikkaan, jossa se kokoontui. (Ks. Mt 5:22, tutkimisviite, ja sanasto, ”Sanhedrin”; ks. myös liite B12, johon on merkitty sanhedrininsalin mahdollinen sijaintipaikka.)

vanhinten neuvosto: Tai ”vanhinten kokous”, ”vanhimmisto”. Tässä käytetty kreikan sana presbytérion kuuluu samaan sanueeseen kuin sana presbýteros (kirjaim. ’vanhempi mies’). Sana presbýteros tarkoittaa Raamatussa ensisijaisesti niitä, joilla on valtaa ja vastuuta yhteisön tai kansan keskuudessa. Vaikka se viittaa joskus kirjaimelliseen ikään (esim. Lu 15:25; Ap 2:17:ssä), sitä ei käytetä pelkästään iäkkäistä. Tässä ”vanhinten neuvosto” tarkoittaa ilmeisesti sanhedrinia, Jerusalemissa toiminutta juutalaisten ylintä tuomioistuinta, joka koostui ylipapeista, kirjanoppineista ja vanhimmista. Nämä kolme ryhmää mainitaan usein yhdessä. (Mt 16:21; 27:41; Mr 8:31; 11:27; 14:43, 53; 15:1; Lu 9:22; 20:1; ks. Lu 22:66, tutkimisviite.)

Nasaretilainen: Ks. Mr 10:47, tutkimisviite.

Nasaretilainen: Kuvaileva nimitys, jota käytettiin Jeesuksesta ja myöhemmin hänen seuraajistaan (Ap 24:5). ”Jeesus” oli tavallinen nimi juutalaisten keskuudessa, ja siksi henkilöllisyyttä yleensä tarkennettiin. Raamatun aikoina oli tapana yhdistää ihmisiin heidän kotipaikkansa nimi (2Sa 3:2, 3; 17:27; 23:25–39; Na 1:1; Ap 13:1; 21:29). Jeesus kasvoi Nasaretissa Galileassa, joten oli luontevaa yhdistää häneen tuon kaupungin nimi. Häntä sanottiin ”Nasaretilaiseksi” monissa eri tilanteissa (Mr 1:23, 24; 10:46, 47; 14:66–69; 16:5, 6; Lu 24:13–19; Joh 18:1–7). Hän hyväksyi tuon nimityksen ja käytti sitä itsekin (Joh 18:5–8; Ap 22:6–8). Pilatus kirjoitti kidutuspaalun kilpeen hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi tekstin ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas” (Joh 19:19, 20). Vuoden 33 helluntaista lähtien apostolit ja muut käyttivät Jeesuksesta usein nimitystä ”Nasaretilainen” tai sanoivat hänen olevan ”Nasaretista” (Ap 2:22; 3:6; 4:10; 6:14; 10:38; 26:9). (Ks. myös Mt 2:23, tutkimisviite.)

kuulivat äänen: Tai ”kuulivat jotain ääntä”. Ap 22:6–11:ssä on Paavalin oma kuvaus siitä, mitä matkalla Damaskokseen tapahtui. Kun Ap 9. ja 22. luvun kertomukset yhdistetään, saadaan kokonaiskuva tapahtumista. Molemmissa kertomuksissa käytetään samaa kreikan sanaa fōnḗ, joka voi tarkoittaa jonkun tai jonkin ääntä kieliopillisesta rakenteesta riippuen (Ap 9:7:ssä kreikan sana on genetiivissä ja Ap 22:9:ssä akkusatiivissa). Paavalin kanssa olevat miehet kuulivat kyllä jotain ääntä, mutta ilmeisesti he eivät saaneet selvää sanoista. Paavali sitä vastoin kuuli ja ymmärsi, mitä tuo ääni sanoi (Ap 26:14). (Ks. Ap 22:9, tutkimisviite.)

eivät kuulleet sen ääntä, joka puhui: Tai ”eivät ymmärtäneet sen ääntä, joka puhui”. Ap 9:3–9:ssä on Luukkaan kuvaus siitä, mitä Paavalille tapahtui matkalla Damaskokseen. Kun Ap 9. ja 22. luvun kertomukset yhdistetään, saadaan kokonaiskuva tapahtumista. Kuten Ap 9:7:n tutkimisviitteessä selitetään, Paavalin kanssa olevat miehet kuulivat kyllä jotain ääntä, mutta ilmeisesti he eivät saaneet selvää sanoista. Paavali sitä vastoin ymmärsi, mitä tuo ääni sanoi. Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, miten sanaa ”kuulla” vastaavaa kreikan sanaa käytetään Ap 22:7:ssä. Siinä Paavali selittää, että hän ”kuuli äänen sanovan”, ts. hän kuuli ja ymmärsi sanat. Paavalin kanssa kulkevat miehet sitä vastoin eivät ymmärtäneet, mitä hänelle sanottiin, ehkä siksi että ääni oli vaimea tai muuten epäselvä. Ilmeisesti tässä mielessä he ”eivät kuulleet sen ääntä, joka puhui”. (Vrt. Mr 4:33 ja 1Ko 14:2, joissa sanaa ”kuulla” vastaava kreikan sana voidaan kääntää vastineella ”ymmärtää” tai ”kuunnella”.)

palautukoon näkösi: Kirjaim. ”katso ylös”. Ilmausta vastaavan kreikan sanan perusmerkitys on ’kohdistaa katse ylöspäin’ (Mt 14:19; Lu 19:5), mutta se voi tarkoittaa myös sitä, että saa näön ensimmäistä kertaa (Joh 9:11, 15, 18) tai että näkö palautetaan (Mr 10:52; Lu 18:42; Ap 9:12).

hänet, joka on oikeamielinen: Tai ”vanhurskaan”. (Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.)

pese pois syntisi huutamalla avuksi hänen nimeään: Itse kastevesi ei pese pois ihmisen syntejä, vaan ihmisen pitää huutaa avuksi Jeesuksen nimeä. Tähän sisältyy se, että uskoo Jeesukseen ja osoittaa sen kristillisyyteen kuuluvilla teoilla. (Ap 10:43; Ja 2:14, 18.)

hurmoksiin: Kreikan sana ékstasis (sanoista ek ’pois’ ja stásis ’seisominen’) viittaa siihen, että hämmästys, ihmetys tai näky Jumalalta sysää ihmisen pois normaalista mielentilasta. Tämä kreikan sana on käännetty sanoilla ”suunnattoman iloisia” (Mr 5:42), ”aivan haltioissaan” (Lu 5:26) ja ”voimakkaan tunnekuohun vallassa” (Mr 16:8). Apostolien teoissa se yhdistetään Jumalan toimintaan. Joskus pyhä henki ilmeisesti sai ihmisen näkemään mielessään Jumalan tarkoitukseen liittyvän näyn tai kuvan, kun hän oli hyvin keskittynyt johonkin asiaan tai oli jonkinlaisessa unitilassa. Ollessaan hurmoksissa ihminen ei ollut tietoinen fyysisestä ympäristöstään, joten hän pystyi ottamaan näyn vastaan. (Ks. Ap 22:17, tutkimisviite.)

minä jouduin hurmoksiin: Ks. Ap 10:10, tutkimisviite, jossa käsitellään vastineella ”hurmoksiin” käännettyä kreikan sanaa ékstasis. Joissain Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten hepreankielisissä käännöksissä (ks. liite C4, viitteet J^{14, 17, 22}) lukee: ”Jehovan käsi oli päälläni.” Eräässä käännöksessä (viite J¹⁸) lukee: ”Jehovan henki verhosi minut.”

todistajasi: ”Todistajaa” vastaava kreikan sana mártys tarkoittaa jonkin teon tai tapahtuman silminnäkijää. Joillain ensimmäisen vuosisadan kristityillä oli ensi käden tietoa Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, ja he todistivat vahvistamalla nämä historialliset tapahtumat tosiksi (Ap 1:21, 22; 10:40, 41). Ne jotka alkoivat uskoa Jeesukseen myöhemmin, todistivat kertomalla hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkityksestä (Ap 22:15). Puhuessaan Jeesukselle Paavali sanoi Stefanosta tässä merkityksessä Jeesuksen ”todistajaksi”. Stefanos oli esittänyt voimakkaan todistuksen Jeesuksesta sanhedrinin edessä. Lisäksi hän oli ensimmäinen, joka kertoi nähneensä näyssä, että Jeesus oli palannut taivaaseen ja oli Jumalan oikealla puolella, kuten Ps 110:1:ssä oli ennustettu (Ap 7:55, 56). Kristittyjä todistajia usein vastustettiin, pidätettiin, pahoinpideltiin ja jopa tapettiin, kuten tapahtui esimerkiksi Stefanokselle ja Jaakobille. Niinpä kreikan sana mártys alkoi myöhemmin tarkoittaa ihmistä, joka todistaa henkensä uhalla, ts. marttyyria, joka mieluummin kuolee kuin kieltää uskonsa. Tässä merkityksessä Stefanos oli ensimmäinen kristitty marttyyri, jonka veri vuodatettiin siksi, että hän todisti Kristuksesta. (Ks. Ap 1:8, tutkimisviite.)

todistajiani: Uskollisina juutalaisina Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset todistivat jo Jehovasta ja siitä, että hän on ainoa tosi Jumala (Jes 43:10–12; 44:8). Nyt heistä piti kuitenkin tulla Jehovan ja Jeesuksen todistajia. Heidän piti kertoa Jehovan tarkoituksen uudesta piirteestä: Jeesuksella on keskeinen osa, kun Jehovan nimi pyhitetään messiaanisen valtakunnan välityksellä. Sanoja ”todistaja” (mártys), ”todistaa” (martyréō) ja ”todistaa perusteellisesti” (diamartýromai) sekä muita samaan sanueeseen kuuluvia kreikan sanoja käytetään Apostolien teoissa useammin kuin missään muussa raamatunkirjassa, lukuun ottamatta Johanneksen evankeliumia (ks. Joh 1:7, tutkimisviite). Perusteellinen todistaminen Jumalan tarkoituksista – hänen valtakunnastaan ja Jeesuksen keskeisestä osasta – kulkee punaisena lankana läpi Apostolien tekojen (Ap 2:32, 40; 3:15; 4:33; 5:32; 8:25; 10:39; 13:31; 18:5; 20:21, 24; 22:20; 23:11; 26:16; 28:23). Joillain ensimmäisen vuosisadan kristityillä oli ensi käden tietoa Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, ja he todistivat vahvistamalla nämä historialliset tapahtumat tosiksi (Ap 1:21, 22; 10:40, 41). Ne jotka alkoivat uskoa Jeesukseen myöhemmin, todistivat kertomalla hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkityksestä (Ap 22:15). (Ks. Joh 18:37, tutkimisviite.)

komentaja: Kreikan sana khilíarkhos (kiliarkki) merkitsee kirjaimellisesti ’tuhannen [sotilaan] päällikköä’, ja se viittaa roomalaiseen sotatribuuniin (ks. Joh 18:12, tutkimisviite). Vuoden 56 tienoilla Jerusalemin varuskunnan komentajana oli Claudius Lysias (Ap 23:22, 26). Ap luvuissa 21–24 kerrotaan, että juuri hän pelasti Paavalin mellakoivan väkijoukon käsistä ja sitten raivoavan sanhedrinin keskeltä sekä kirjoitti käskynhaltija Felixille selitykseksi kirjeen, kun Paavali vietiin salaa Kesareaan.

komentaja: Kreikan sana khilíarkhos (kiliarkki) merkitsee kirjaimellisesti ’tuhannen [sotilaan] päällikköä’, ja se viittaa roomalaiseen sotatribuuniin. Kunkin roomalaisen legioonan johdossa oli kuusi tribuunia. Legioonaa ei kuitenkaan ollut jaettu kuuteen sotilasosastoon, vaan kaksi tribuunia komensi koko legioonaa kaksi kuukautta kerrallaan. Tällaisella komentajalla oli paljon valtaa; hän muun muassa nimitti sadanpäämiehet ja määräsi heidät tehtäviinsä. Kreikan sana voi tarkoittaa myös korkea-arvoista sotilashenkilöä yleensä. Roomalainen komentaja johti sotilaita, jotka pidättivät Jeesuksen.

upseerille: Tai ”sadanpäämiehelle”, ”senturiolle”. Sadanpäämies oli Rooman armeijan upseeri, jonka alaisuudessa oli noin 100 sotilasta.

roomalaista: Ts. Rooman kansalaista. Tämä on toinen Raamatussa mainituista kolmesta tilanteesta, joissa Paavali hyödynsi oikeuksiaan Rooman kansalaisena. Rooman viranomaiset eivät yleensä juuri puuttuneet juutalaisten asioihin. He alkoivat kuitenkin käsitellä Paavalin tapausta paitsi siksi, että hänen käyntinsä temppelissä synnytti mellakan, myös siksi, että hän oli Rooman kansalainen. Kansalaisuus takasi tiettyjä etuoikeuksia, jotka hyväksyttiin ja joita kunnioitettiin kaikkialla imperiumin alueella. Oli lainvastaista esimerkiksi sitoa tai piestä roomalaista, ellei häntä ollut tuomittu, sillä vain orjia sai kohdella tällä tavalla. (Ks. Ap 16:37; 25:11; tutkimisviitteet, joissa selitetään kahta muuta tilannetta.)

Vetoan keisariin: Tämä on kolmas Raamatussa mainittu tilanne, jossa Paavali hyödynsi oikeuksiaan Rooman kansalaisena (ks. Ap 16:37; 22:25; tutkimisviitteet, joissa selitetään kahta muuta tilannetta). Keisariin voitiin vedota joko tuomion julistamisen jälkeen tai milloin tahansa oikeudenkäynnin aikana. Festus ei vaikuttanut halukkaalta ratkaisemaan Paavalin tapausta itse, ja jos oikeudenkäynti olisi pidetty Jerusalemissa, oikeus tuskin olisi toteutunut. Siksi Paavali pyysi, että hänen asiansa käsiteltäisiin valtakunnan korkeimmassa tuomioistuimessa. Tällainen virallinen vetoomus voitiin nähtävästi joissain tapauksissa hylätä, esimerkiksi jos varas, merirosvo tai kapinan lietsoja oli tavattu itse teosta. Todennäköisesti tästä syystä Festus keskusteli ”neuvonantajiensa” kanssa ennen kuin hyväksyi vetoomuksen (Ap 25:12). Seuraavaksi Paavalin tapausta käsiteltiin Herodes Agrippa II:n vierailun aikana, jotta Festus saisi asiasta selvemmän kuvan ja hänellä olisi tarkempaa tietoa kirjoitettavaksi, kun hän siirtäisi Paavalin tapauksen ”majesteetille”, Nerolle (Ap 25:12–27; 26:32; 28:19). Vetoomuksensa ansiosta Paavali pääsi Roomaan, mihin hän oli aiemmin suunnitellut menevänsä (Ap 19:21). Jeesuksen profeetallinen lupaus ja enkelin sanoma, jonka Paavali sai myöhemmin, ilmaisevat, että Jumala ohjasi näitä tapahtumia (Ap 23:11; 27:23, 24).

olemme roomalaisia: Ts. Rooman kansalaisia. Paavali ja ilmeisesti myös Silas olivat Rooman kansalaisia. Rooman lain mukaan kansalaisella oli aina oikeus asianmukaiseen oikeudenkäyntiin eikä häntä saanut koskaan rangaista julkisesti, ellei häntä ollut tuomittu. Rooman kansalaisuus takasi tiettyjä etuja ja oikeuksia kaikkialla imperiumin alueella. Kansalainen ei ollut provinssikaupunkien vaan Rooman lakien alainen. Ollessaan syytettynä hän saattoi kuitenkin hyväksyä sen, että hänen tapauksensa käsiteltiin paikallisten lakien mukaan, mutta lisäksi hänellä oli oikeus tulla kuulluksi roomalaisessa tuomioistuimessa. Jos häntä syytettiin rikoksesta, josta voitiin tuomita kuolemanrangaistukseen, hänellä oli oikeus vedota keisariin. Apostoli Paavali saarnasi laajalti Rooman imperiumin alueella, ja Raamatussa kerrotaan kolmesta tilanteesta, joissa hän hyödynsi kansalaisoikeuksiaan. Tässä ensimmäisessä tapauksessa hän sanoi Filippin hallintoviranomaisille, että lyödessään häntä raipoilla he olivat loukanneet hänen oikeuksiaan. (Ks. Ap 22:25; 25:11; tutkimisviitteet, joissa selitetään kahta muuta tilannetta.)

olen ostanut tämän kansalaisuuden: Tai ”olen ostanut nämä kansalaisoikeudet”. Rooman kansalaisuuden pystyi joissain tapauksissa ostamaan rahalla, kuten tämä kertomus osoittaa. Paavali kertoi Claudius Lysiaalle, että hänellä oli ollut kansalaisuus syntymästä saakka, mikä osoittaa, että jonkun hänen miespuolisen sukulaisensa oli aiemmin täytynyt hankkia kansalaisuus. Rooman kansalaisuuden sai muillakin tavoin. Keisari saattoi palkita yksityishenkilöitä tai jopa kokonaisen kaupungin tai hallintoalueen vapaan väestön myöntämällä heille rajalliset kansalaisoikeudet. Kansalaisuuden saattoi saada myös orja, joka osti vapautensa Rooman kansalaiselta tai jonka Rooman kansalainen vapautti. Lisäksi se voitiin myöntää Rooman armeijan apujoukoista kotiutetulle sotaveteraanille tai se oli mahdollista saada perinnöksi. Juudeassa ei todennäköisesti asunut monia Rooman kansalaisia ensimmäisellä vuosisadalla, sillä kansalaisoikeudet myönnettiin kaikille provinssien asukkaille vasta 200-luvulla.