Siirry sisältöön

NUORET KYSYVÄT

Miten saan pidettyä ajatukset poissa seksistä?

Miten saan pidettyä ajatukset poissa seksistä?

 ”Seksiin liittyvät ajatukset vain ilmestyvät jostain ja täyttävät pääni. Aivan kuin joku toinen hallitsisi ajatuksiani.” (Vera)

 ”Tuntuu, että on ihan mahdotonta olla ajattelematta seksiä. Olisi helpompi kasvattaa siivet ja lähteä lentoon.” (John)

 Kuulostaako tutulta? Jos sinusta tuntuu samalta kuin Verasta ja Johnista, tästä kirjoituksesta voi olla sinulle apua.

 Miksi sillä on merkitystä?

 ”Setäni sanoi, että Jumala ei olisi antanut meille seksihaluja, jos hän ei olisi halunnut meidän tyydyttävän niitä”, kertoo nuori mies nimeltä Alex.

 Alexin sedän sanoissa on kyllä jotain perää, sillä Jumala loi ihmisille seksuaaliset halut, ja hyvästä syystä. Niiden ansiosta ihmissuku jatkaa olemassaoloaan. Miksi meidän siis edes täytyisi yrittää pitää ajatukset poissa seksistä? Seuraavassa on kaksi syytä:

  •   Raamatussa Jumala ilmaisee selvästi, että seksi kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon (1. Mooseksen kirja 1:28; 2:24).

     Jos haluat kunnioittaa tätä Jumalan normia, sinun ei naimattomana kannata alituiseen ajatella seksiä, koska se on pelkästään turhauttavaa. Houkutus voi jopa tulla niin suureksi, että annat periksi ja harrastat seksiä. Monet, joille on käynyt niin, ovat kertoneet katuneensa jälkikäteen.

  •   Voit oppia kehittämään itsehillintää (1. Korinttilaisille 9:25).

 Jos haluat menestyä ja olla onnellinen nyt ja tulevaisuudessa, tarvitset itsehillintää. Erään tutkimuksen mukaan lapset, jotka osasivat hillitä itseään, välttyivät elämässään todennäköisemmin terveysongelmilta, rahahuolilta ja vaikeuksilta virkavallan kanssa. a

 Miksi se on niin vaikeaa?

 Hyrräävät hormonit ja seksiä ihannoiva maailma voivat tehdä vaikeaksi pitää ajatukset poissa seksistä.

 ”Tuntuu siltä, että jokaisessa tv-ohjelmassa esiaviollinen seksi kuvataan hyvänä ja harmittomana juttuna. On helppo uppoutua sopimattomiin ajatuksiin, kun vapaasta seksistä ei näytä olevan mitään ikäviä seurauksia.” (Ruth)

 ”Kuulen usein työkavereiden puhuvan seksistä ilman mitään sensuuria, ja se herättää uteliaisuuteni. Avioliiton ulkopuolinen seksi saadaan tuntumaan normaalilta, ja siksi on vaikea ajatella, että siinä olisi jotain väärää.” (Nicole)

 ”Kun selailee kuvia somessa, unohtaa helposti olla varuillaan. Joku eroottinen kuva voi syöpyä niin syvälle mieleen, että sitä voi olla mahdotonta unohtaa.” (Maria)

 Voi olla, että sinusta tuntuu samalta kuin apostoli Paavalista, joka kirjoitti: ”Kun haluan tehdä sitä, mikä on oikein, minussa on sitä, mikä on pahaa.” (Roomalaisille 7:21.)

Älä anna väärien ajatusten pesiä päähäsi

 Mitä voit tehdä?

 Keksi muuta ajateltavaa. Yritä keskittää ajatuksesi johonkin muuhun kuin seksiin. Voisit urheilla tai harrastaa jotain muuta, mikä suuntaa ajatuksesi toisaalle. Valerie-niminen nuori nainen sanoo: ”Raamatun lukeminen auttaa. Kun mieleni täyttyy hengellisillä ajatuksilla, muille ajatuksille ei oikeastaan jää tilaa.”

 On normaalia, että mieleen tulee seksiin liittyviä ajatuksia, mutta on sinun vallassasi, mitä niille teet. Voit karkottaa ne.

 ”Kun ajatukseni lähtevät väärille urille, pakotan itseni ajattelemaan jotain muuta. Mietin myös, mikä alun perin sai ajatukseni harhailemaan. Jos sen sai aikaan jokin kuva tai soittolistallani oleva kappale, siitä pitää hankkiutua eroon.” (Helena)

  Raamatun periaate: ”Ajatelkaa jatkuvasti kaikkea sitä, – – mikä on oikeaa, mikä on [siveellisesti] puhdasta.” (Filippiläisille 4:8, alaviite.)

 Valitse seurasi hyvin. Sinun on vaikea olla ajattelematta seksiä, jos kaverisi puhuvat siitä kaiken aikaa.

 ”Teini-iässä minun oli taisteltava ajatusteni kanssa, ja se johtui pitkälti seurastani. Kun on ihmisten kanssa, joiden mielestä irtosuhteet ovat ok, väärät halut vahvistuvat. Se on kuin kaataisi bensaa liekkeihin.” (Sarah)

 Raamatun periaate: ”Se, joka kulkee viisaiden kanssa, viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” (Sananlaskut 13:20.)

 Karta sopimatonta viihdettä. On mahdotonta olla huomaamatta, että seksillä on merkittävä osa kaikenlaisessa viihteessä. Nicole kertoo: ”Musiikki vaikuttaa minuun kaikkein voimakkaimmin. Se voi lietsoa halujani niin, että ne tuntuvat aivan ylivoimaisilta.”

 ”Aloin katsella elokuvia ja tv-sarjoja, jotka sisälsivät seksiä. Ennen kuin huomasinkaan, seksi oli vallannut ajatukseni, eikä syytä tarvinnut etsiä kaukaa. Heti kun lopetin sellaisen viihteen katsomisen, seksi ei enää ollut päällimmäisenä mielessäni. On paljon helpompi taistella sopimattomia ajatuksia vastaan, kun valitsee viihteensä viisaasti.” (Joanne)

 Raamatun periaate: ”Teidän keskuudessanne ei tule edes mainita seksuaalista moraalittomuutta [tai] minkäänlaista epäpuhtautta.” (Efesolaisille 5:3.)

 Asian ydin: Joidenkin mielestä seksuaalisten tarpeiden täyttäminen on niin tärkeää, ettei näitä haluja pidä – eikä edes voi – kontrolloida. Raamattu on eri mieltä. Sen mukaan me voimme hallita ajatuksiamme.

 Raamatun periaate: ”Teidän tulee uudistaa jatkuvasti ajattelutapaanne.” (Efesolaisille 4:23.)

a Myös naimisissa olevat tarvitsevat itsehillintää, joten tästäkin syystä sitä kannattaa kehittää jo naimattomana.