Siirry sisältöön

Iqaluitin kaupunki Nunavutissa Kanadassa. Pikkukuva: Veljiä ja sisaria koolla valtakunnansalin ulkopuolella vihkiäisohjelman jälkeen

22. SYYSKUUTA 2023
UUTISIA MAAILMALTA

Valtakunnan sanoma lämmittää ihmisten sydämiä Kanadan ja Yhdysvaltojen pohjoisimmissa osissa

Valtakunnan sanoma lämmittää ihmisten sydämiä Kanadan ja Yhdysvaltojen pohjoisimmissa osissa

Veli Mark Sanderson pitää vihkiäispuhetta Iqaluitissa Nunavutissa

Veli Mark Sanderson hallintoelimestä piti 20. toukokuuta 2023 Iqaluitissa Nunavutissa Kanadassa sijaitsevan uuden valtakunnansalin vihkiäispuheen. Vihkiäisohjelmaa seurasi yhteensä 44 henkeä paikan päällä ja 388 videoyhteyden välityksellä. Nunavut on maailman harvaanasutuimpia alueita, sillä tuolla 1 837 000 neliökilometriä käsittävällä maa-alueella asuu alle 40 000 ihmistä. Kuten jw.orgissa aikaisemmin kerrottiin, veljillä oli tämän valtakunnansalin rakentamisessa aivan ainutlaatuisia haasteita. Pelottomat todistajat, jotka aikoinaan toivat hyvän uutisen tälle syrjäiselle seudulle, kohtasivat vaikeita olosuhteita ja karun elinympäristön. Vihkiäisohjelmassa kerrottiin heidän uskollisuudestaan ja päättäväisyydestään.

Kanadan pohjoiset territoriot käsittävät 40 prosenttia sen maa-alueesta, ja niihin sisältyvät Nunavut, Luoteisterritoriot ja Yukon

Sisar Margaret Gallie muutti vuonna 1976 Montrealista Quebecistä 2 052 kilometrin päähän nykyään Iqaluitina tunnettuun paikkaan Nunavutiin. Hän oli ensimmäinen todistaja, joka kertoi Raamatun totuutta tuolla laajalla ja karulla alueella. Kierrosvalvojana palveleva veli Hans Pintar ja hänen vaimonsa Minerva tekivät myöhemmin samana vuonna sisar Gallien luo viikon pituisen erikoisvierailun voidakseen rohkaista häntä ja käydä hänen kanssaan kentällä.

Sitten vuonna 1983 Iqaluitiin matkusti pieni ryhmä innokkaita todistajia. Heidän yhteiset ponnistelunsa saarnaamistyössä johtivat siihen, että eräs paikallinen perhe kävi kasteella – ensimmäisinä tuon alueen asukkaista. Seuraavien 20 vuoden aikana rohkeat valtakunnan julistajat tekivät tälle syrjäiselle seudulle useita matkoja ja kertoivat hyvää uutista. Vuonna 2008 Iqaluitiin perustettiin virallisesti todistajien ryhmä. Vuoteen 2010 mennessä tämä pieni ryhmä oli kasvanut seurakunnaksi, ja se piti kokouksensa erään koulun voimistelusalissa. Lokakuussa 2022 veljet ja sisaret olivat innoissaan, kun he pääsivät muuttamaan vastarakennettuun valtakunnansaliinsa.

Uhrautuvia julistajia, jotka ovat vuosien ajan uhmanneet Kanadan pohjoisten territorioiden haastavia olosuhteita

Erikoistienraivaajat ja muut veivät hyvää uutista paitsi Iqaluitiin myös muille Nunavutin syrjäisille alueille. Heidän joukossaan olivat Joel Therrien ja hänen vaimonsa Cheryl. He muuttivat Baker Lakeen, joka sijaitsee 1 329 kilometrin päässä Iqaluitista länteen. Veli Therrien kertoo: ”Kylmästä ilmasta, eristyneisyydestä ja kustannuksista huolimatta se oli kaikkien uhrausten arvoista. Jehovan siunaus oli ilmeinen, koska Baker Laken asukkaat ottivat meidät lämpimästi vastaan. Oli hienoa kertoa Raamatun sanomaa siellä asuville ihmisille.”

Veljet Joel Therrien ja Joseph Utatnaq ”Kärsivällisyys palkitaan!” -aluekonventissa Winnipegissä Kanadassa 25. elokuuta 2023

Baker Lakessa asuva Joseph Utatnaq otti valtakunnan hyvän uutisen vastaan. Veli Therrien alkoi pitää Josephille raamattukurssia, ja tämä kastettiin vuonna 2021. Joseph on tätä nykyä ainoa Baker Lakessa asuva julistaja. Kun hän kuuli, että Iqaluitissa pidettäisiin valtakunnansalin vihkiäiset toukokuussa 2023, hän näki paljon vaivaa päästäkseen paikalle. Nyt hän pystyi ensimmäistä kertaa kasteensa jälkeen tapaamaan veljiä ja sisaria valtakunnansalissa. Hän sanoo: ”Oli vaikuttavaa nähdä valmis valtakunnansali. Monet sen rakentajista eivät olleet paikallisia eivätkä olleet tottuneet täkäläiseen ilmastoon ja olosuhteisiin. Oli selvää, että heidät sai liikkeelle rakkaus Jehovaan ja lähimmäiseen.”

Pohjoisissa territorioissa palvelee nyt yhteensä 178 julistajaa. Nunavutissa on yksi seurakunta, Luoteisterritorioissa kaksi ja Yukonissa yksi. Nämä territoriot käsittävät lähes 40 prosenttia Kanadan maa-alueesta. Pohjois-Kanadan äärimmäinen kylmyys ja karu elinympäristö asettavat haasteen niille, jotka haluavat tavata noiden syrjäisten alueiden asukkaita. Siksi annamme suuren arvon niiden veljien ja sisarten ponnisteluille, jotka vievät hyvää uutista noihin kaukaisiin paikkoihin (Apostolien teot 1:8).

ALASKAN SYRJÄISET TERRITORIOT

Ylhäällä oikealla: Valtakunnansali Hainesissa Alaskassa. Alhaalla oikealla: Hainesin seurakunta koolla uudessa valtakunnansalissaan

Alaska on Yhdysvaltojen suurin ja pohjoisin osavaltio, ja se käsittää noin 1 723 000 neliökilometriä eli kaksi kertaa Texasin osavaltion pinta-alan. Alaskassa asuu noin 730 000 ihmistä. Valtakunnan hyvää uutista alettiin kertoa Alaskassa jo vuonna 1897, ja nykyään siellä on 30 seurakuntaa ja 8 ryhmää, joissa toimii noin 2 400 julistajaa. Alaskan suurimmassa kaupungissa Anchoragessa on kymmenen seurakuntaa ja viisi ryhmää. Niissä puhuttaviin kieliin sisältyy hmong (white), Keski-Alaskan juppik (alkuperäiskieli), korea, samoa ja venäjä. Myös muissa kaupungeissa, esimerkiksi Fairbanksissa, Juneaussa ja Wasillassa on erikielisiä seurakuntia ja ryhmiä. Hyvää uutista kerrotaan myös syrjäisissä paikoissa, kuten Bethelin, Wrangellin ja Hainesin pikkukaupungeissa.

Veli Kenneth Cook pitämässä vihkiäispuhetta Hainesissa Alaskassa

Elokuussa 2014 kahta erikoistienraivaajaveljeä, Sebabi Leballoa ja Dustin Watsonia, pyydettiin muuttamaan Hainesiin, joka sijaitsee noin 825 kilometriä Anchoragesta kaakkoon. Vuoden kuluttua he johtivat jo 40:tä raamattukurssia paikallisille kiinnostuneille. Monet heidän oppilaistaan edistyivät ja menivät kasteelle. Vuonna 2018 Hainesissa oli pieni seurakunta, ja kokoukset pidettiin paikallisessa kirjastossa. Vuonna 2021 ostettiin rakennus, joka muutettiin valtakunnansaliksi. Myöhemmin – syyskuussa 2022 – veli Kenneth Cook hallintoelimestä piti vihkiäispuheen yleisölle, josta 48 oli paikalla ja 86 etänä. Nyt tämä 21 julistajan seurakunta kertoo hyvää uutista Hainesissa ja muilla syrjäisillä alueilla.

Veljet Dustin Watson (vasemmalla) ja Sebabi Leballo (oikealla) saavuttuaan Hainesiin Alaskaan vuonna 2014

Oltuaan Hainesin valtakunnansalin vihkiäisissä vuonna 2022 veli Leballo sanoi: ”Kun saavuin tänne kahdeksan vuotta sitten, olisi ollut vaikea uskoa, että täällä on nyt seurakunta ja valtakunnansali. On rohkaisevaa nähdä, että syrjäisissäkin paikoissa Jehova tekee ’kaikenlaisille ihmisille’ mahdolliseksi saada tietoa hänestä.” (1. Timoteukselle 2:4.)