Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tuleeko maasta paratiisi?

Tuleeko maasta paratiisi?

Raamatun näkökanta

Tuleeko maasta paratiisi?

EGYPTILÄISILLÄ, meksikolaisilla, perulaisilla, tiibetiläisillä ja monilla muilla kansoilla on kertomuksia kultaisesta ajasta, jolloin ihmiset olivat synnittömiä ja lähellä Jumalaa eivätkä sairastuneet tai kuolleet. Näihin kertomuksiin sisältyy myös ajatus syntiinlankeemuksesta.

Vaikka kertomukset ovat ajan kuluessa muuttuneet ja niitä on väritetty, niissä on niin paljon yhteisiä elementtejä, että se ei voi olla pelkkää sattumaa. Monet ovat siksi tulleet siihen tulokseen, että ne perustuvat historiallisiin tapahtumiin. Niistä syntyvä kuva muistuttaa huomattavan paljon sitä, mitä kerrotaan 1. Mooseksen kirjan alkuluvuissa. Raamattu ei kuitenkaan sisällä ympäripyörein sanakääntein esitettyjä myyttisiä kertomuksia, vaan yksityiskohtaisen tarkkaa historiaa (2. Timoteukselle 3:16).

Täydellinen alku

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, että kun Jumala loi ensimmäiset ihmiset, Aadamin ja Eevan, hän asetti heidät virtojen halkomaan Eedenin puutarhaan. Heidän terveytensä oli täydellinen, ja heillä oli mahdollisuus elää ikuisesti. Kuolema oli rangaistus synnistä. (1. Mooseksen kirja 2:8–17; Roomalaisille 5:12.) Aadamin ja Eevan piti olla ”hedelmällisiä ja lisääntyä ja täyttää maa ja alistaa se valtaansa” (1. Mooseksen kirja 1:28). Lopulta koko maapallosta oli tarkoitus tulla paratiisi, jonka asuttaisivat täydelliset ihmiset, jotka alistuisivat halukkaasti Hallitsijansa, Jumalan, alaisuuteen.

Ikävä kyllä Aadam ja Eeva eivät totelleet Jumalaa, minkä vuoksi he menettivät sekä mahdollisuuden täyttää Luojalta saamansa tehtävä että odotteen elää ikuisesti. Jehova Jumala tulee kuitenkin toteuttamaan tarkoituksensa maan suhteen. Hän sanoo: ”Sanani, joka suustani lähtee – – ei palaa luokseni tyhjin toimin” vaan se on ”menestyvä” (Jesaja 55:11). Jehovan tarkoitus tehdä maasta sellaisten ihmisten paratiisikoti, jotka heijastavat hänen ominaisuuksiaan, on yksi Raamatun keskeisistä teemoista (Roomalaisille 8:19–21).

”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa”

Heti sen jälkeen, kun Aadam ja Eeva tekivät syntiä, Jumala lupasi tuottaa ”siemenen” eli jälkeläisen, joka tulisi lopulta tuhoamaan ”alkuperäisen käärmeen”, Saatana Panettelijan, ja murskaamaan hänen pahat työnsä (1. Mooseksen kirja 3:15; Ilmestys 12:9; 1. Johanneksen kirje 3:8). Aikanaan kävi ilmi, että tuon ”siemenen” ensisijainen osa on Jeesus Kristus (Galatalaisille 3:16). Jumala myös nimitti hänet taivaallisen Valtakunnan Kuninkaaksi. Tuo Valtakunta on hallitus, joka tulee hallitsemaan koko maapalloa. (Daniel 7:13, 14; Ilmestys 11:15.)

Kristus tulee tekemään kaiken sen, missä Aadam epäonnistui. Raamatussa Jeesusta kutsutaankin ”viimeiseksi Aadamiksi” (1. Korinttilaisille 15:45). Lisäksi mallirukouksessa Jeesus liitti maan tulevaisuuden ja Jumalan valtakunnan toisiinsa sanoessaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10.)

Ollessaan maan päällä Jeesus pystyi maapallon tulevana Kuninkaana sanomaan katuvalle pahantekijälle, joka oli pantu paaluun hänen viereensä: ”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Luukas 23:43.) Paratiisi, josta Jeesus puhui, olisi maan päällä, aivan kuten Jumala alun perin tarkoitti. Raamattu tukee selvästi tätä tosiasiaa. Mietihän esimerkiksi seuraavia raamatunkohtia.

”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Psalmit 37:29.) ”Maassa tulee olemaan yltäkylläisesti viljaa, vuorten huipulla on runsaus.” (Psalmit 72:16.) ”Juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle.” (Sananlaskut 2:21.) ”[Moitteettomat] eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota koko pyhällä vuorellani, sillä maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren.” (Jesaja 11:9.)

Sopusoinnussa näiden raamatunkohtien kanssa Jeesus sanoi kuuluisassa vuorisaarnassaan: ”Onnellisia ovat lempeämieliset, koska he tulevat perimään maan.” (Matteus 5:5.) Myöhemmin apostoli Johannes kirjoitti: ”Jumalan teltta on ihmisten luona – – hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:3, 4.) Selvästikään näissä kohdissa ei viitata taivaalliseen ”paratiisiin” vaan aineelliseen maanpäälliseen paratiisiin.

Raamatunoppineiden ajatuksia

Monet raamatunoppineet ovat olleet sitä mieltä, että Kristuksen valtakunnan alaisuudessa maasta tulee paratiisi. Teologi Joseph A. Seiss sanoi: ”Messiaan alaisuudessa koko maasta täytyy lopulta tulla – – sellainen kuin se olisi – – ollut, jos Aadam ei olisi tehnyt syntiä.” Henry Alford kirjoitti selitysteoksessaan: ”Tuo Jumalan valtakunta – – jatkaa työtään, kunnes siitä tulee valtakunta, jonka alaisuudessa on todellisuudessa koko maapallo, ja sen alamaiset perivät maan – – lopulta ikuisiksi ajoiksi, kun se on uudistettu ja sen yllä lepää siunaus.” (The New Testament for English Readers, kursivointi tekijän.)

Samoin kuuluisa tiedemies ja ahkera Raamatun tutkija Isaac Newton kirjoitti: ”Kuolevaiset [ihmiset] asuttavat maata vielä tuomiopäivän jälkeenkin, eivät vain tuhat vuotta vaan jopa ikuisesti.”

Koska Jeesus Kristus tulee suoranaisesti hallitsemaan maata, pahuus ei saa täällä enää koskaan jalansijaa (Jesaja 11:1–5, 9). Maasta tulee joka suhteessa paratiisi Luojan ikuiseksi ylistykseksi.

OLETKO MIETTINYT?

▪ Mikä oli Jumalan alkuperäinen tarkoitus ihmiskunnan ja maapallon suhteen? (1. Mooseksen kirja 1:28.)

▪ Mitä Jumalan valtakunta tulee tekemään? (Matteus 6:10.)

▪ Miksi pahuus ei saa enää koskaan jalansijaa? (Jesaja 11:1–5, 9.)

[Huomioteksti s. 11]

”Onnellisia ovat lempeämieliset, koska he tulevat perimään maan.” (Matteus 5:5.)