SYNNYIN Ilocos Nortessa Filippiineillä 10. joulukuuta 1968 kymmenpäisen lapsikatraan seitsemäntenä. Kuten yleensä filippiiniläiset meidätkin kasvatettiin katolilaisiksi. Pääsin koulusta vuonna 1986 ja halusin lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Toiveeni ei kuitenkaan toteutunut, koska sairastuin niin vakavasti, että luulin kuolevani. Epätoivoissani anoin apua Jumalalta luvaten, että jos paranisin, palvelisin häntä lopun elämääni.

Kun viimein toivuin, muistin lupaukseni Jumalalle, ja kesäkuussa 1991 menin helluntaiseurakunnan raamattukouluun. Opinto-ohjelmaan sisältyi ”pyhän hengen ilmaisen lahjan” hankkiminen, ja minä halusin saada voiman parantaa. Koulussa opetettiin, että sitä varten piti paastota ja rukoilla. Koska yritin antaa sellaisen vaikutelman, että olin saanut tuon lahjan, kuuntelin kerran salaa, kun opiskelutoverini rukoili ääneen omassa nurkassaan rukoushetken aikana. Hänen lopetellessaan kiiruhdin takaisin paikkaan, jossa olin ollut polvistuneena. Sitten jälkeenpäin kerroin hänelle tarkalleen, mitä hän oli pyytänyt rukouksessaan, ja hän uskoi minun saaneen tuon ”ilmaisen lahjan”.

Opiskelun edetessä mieltäni askarruttivat monet kysymykset. Esimerkiksi Matteuksen 6:9:ssä puhutaan ”Isästä” ja hänen ”nimestään”, ja minua kiinnosti, kuka oli Jeesuksen mainitsema Isä ja kenen nimi pitäisi pyhittää. Opettajien vastaukset olivat usein hyvin epämääräisiä eivätkä tyydyttäneet minua, ja kolminaisuutta sanottiin salaisuudeksi, mikä tuntui hämmentävältä. Jatkoin kuitenkin opintoja.

Raamattukoulussa opetettiin, että Jehovan todistajat edustivat kaikkein pahimmanlaatuista uskontoa, ja heitä sanottiin myös antikristukseksi. Aloin inhota heitä.

Ollessani toisena lukuvuotena lomalla vanhempieni luona myös isosiskoni Carmen tuli sinne tapaamaan minua. Hänet oli tuolloin jo kastettu Jehovan todistajaksi, ja hän toimi kokoaikaisena evankelistana. Hänen yrittäessään puhua minulle Jumalasta tiuskaisin ärtyneenä: ”Tunnen jo Jumalan, jota palvelen!” Solvattuani häntä kovaan ääneen työnsin hänet syrjään  enkä antanut hänelle enää tilaisuutta puhua kanssani.

Palattuani kouluun Carmen lähetti minulle kirjasen Tulisiko sinun uskoa kolminaisuuteen?, * mutta minä rutistin sen heti ja viskasin sen tuleen. Olin yhä vihoissani hänelle.

Käydessäni raamattukoulua onnistuin käännyttämään joitakuita. Erityisen ylpeä olin siitä, että äiti ja veljeni liittyivät helluntaiseurakuntaan.

Valmistuin maaliskuussa 1994, ja kuten alussa kerroin, koulussa oli tuolloin käymässä vieraileva evankelista. Me kaikki valmistuneet halusimme olla hänen seurassaan, koska uskoimme, että hänellä oli parantamisen lahja. Nousimme hänen rinnalleen lavalle, missä hypimme ja taputimme käsiämme musiikin tahdissa. Sitten jokainen, jota hän kosketti, kaatui maahan ”hengen lyömänä”. * Minulle kävi samoin: kaaduin ja menetin tajuntani. Virottuani minua pelotti, mutta tunsin, että minulla oli nyt voima parantaa, mistä olin iloinen.

Pian tämän jälkeen paransin tämän voiman avulla lapsen, jolla oli hyvin korkea kuume. Rukoillessani lapsi alkoi heti hikoilla ja kuume katosi. Minusta tuntui, että saatoin viimeinkin täyttää Jumalalle antamani lupauksen. Omituista kyllä, minua vaivasi kuitenkin tyhjyyden tunne. Uskoin sisimmässäni, että on olemassa vain yksi Jumala, mutten oikeastaan tiennyt, kuka hän on. Lisäksi mieltäni kalvoivat monia kirkon opetuksia koskevat epäilykset.

Noiden tapausten jälkeen vihamielisyyteni Jehovan todistajia kohtaan vain lisääntyi, ja aina kun löysin heidän julkaisujaan, poltin ne. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Järkytyksekseni kuulin, että äiti ei enää halunnut kuulua helluntaiseurakuntaan vaan hän tutki Raamattua Carmenin kanssa. Olin raivoissani sisarelleni.

Sitten löysin äidin luota Herätkää!-lehden. Normaalisti olisin polttanut sen, mutta nyt uteliaisuus vei voiton ja aloin selata sitä. Silmiini osui kirjoitus miehestä, joka oli uskonut lujasti kirkon opetuksiin, mutta kun hän oli alkanut lukea todistajien julkaisuja ja Raamattua, hän oli vakuuttunut siitä, että kolminaisuus, helvetintuli ja sielun kuolemattomuus olivat epäraamatullisia oppeja. Kirjoitus vaikutti minuun syvästi, sillä juuri nuo asiat olin halunnut ymmärtää. Tuosta hetkestä saakka halusin hartaasti oppia tuntemaan Raamatun totuuden.

Luettuani Herätkää!-lehdestä vielä kirjoituksen alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjästä, joka teki elämässään suuria muutoksia tutkittuaan Raamattua, aloin lukea  enemmän todistajien julkaisuja. Löysin kirjasen Jumalan nimi joka pysyy ikuisesti, * ja siitä sain tietää, että Jumalan nimi on Jehova. Olin ikionnellinen oppiessani totuuden ainoasta tosi Jumalasta! (5. Mooseksen kirja 4:39; Jeremia 10:10.)

Luin todistajien kirjallisuutta jatkuvasti salaa ja opin monia Raamatun totuuksia. Helluntailaisten koulussa minulle oli esimerkiksi opetettu, että Jeesus on Jumala, mutta Raamatussa sanotaan, että hän on ”elävän Jumalan Poika” (Matteus 16:15, 16).

Carmen hämmästyi, kun tavatessamme pyysin itselleni kirjasta Jumalan nimi joka pysyy ikuisesti ja muita julkaisuja. Olin käynyt raamattukoulua muutaman vuoden, mutten ollut oppinut siellä totuutta, vaan minut oli pikemminkin sokaistu. Raamatun totuudet saivat minut aivan suunniltani ilosta. Ymmärsin nyt täysin, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.” (Johannes 8:32.) Nämä totuudet alkoivat muuttaa elämääni.

Ajattelin jonkin aikaa, että voisin palvoa Jehova Jumalaa salaa ja jatkaa samaan aikaan helluntaipastorina, mutta pian tajusin, etten voinut enää opettaa kaikkia kirkon oppeja. Minua pelotti. Miten tulisin toimeen, jos jättäisin työni? Ja miten kiusallista kirkolle olisikaan, jos sen pastorista tulisi Jehovan todistaja! Niinpä jatkoin toimessani, mutta yritin olla puhumatta kirkon vääristä opeista.

Kun näin jälleen Carmenin, hän ehdotti, että menisin Jehovan todistajien kokoukseen. Koska kävin toisinaan helluntaiseurakunnan pääpaikassa Laoag Cityssä, etsin sieltä vaivihkaa todistajien kokouspaikan, valtakunnansalin. Kokouksessa tapasin kokoaikaisena sananpalvelijana toimivan Alma Preciosa Villarinin, jota kutsuttiin ’kallisarvoista’ tarkoittavalla toisella nimellään. Vaikka minulla oli edelleen kielteisiä ajatuksia todistajista, suostuin tutkimaan Raamattua Preciosan kanssa.

Sisareni oli puhunut minulle Raamatun totuuksista hyvin kärsivällisesti, ja nyt näin Preciosan ilmaisevan samanlaista kärsivällisyyttä. Hän auttoi minua merkittävällä tavalla ymmärtämään Raamattua, vaikka olin ärtyisä ja väitin vastaan ja toisinaan korotin ääneni puolustaessani sitä, mitä minulle oli  aikaisemmin opetettu. Preciosan ja muiden todistajien osoittama kiinnostus, nöyryys ja lempeys koskettivat sydäntäni, ja minäkin halusin ryhtyä palvomaan Jehovaa.

Heinäkuussa 1995 tajusin, ettei minulla ollut vaihtoehtoa, vaan että minun olisi jätettävä pastorin toimeni. Ilmestyksen 18:4:ssä nimittäin puhutaan vertauskuvallisesti väärästä uskonnosta ja kehotetaan: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani, jos ette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä ja jos ette tahdo saada osaa hänen vitsauksistaan.” Toimeentulosta kantamaani huolta lievitti Heprealaiskirjeen 13:5:ssä oleva Jumalan lupaus niille, jotka tekevät hänen tahtonsa: ”En missään tapauksessa jätä sinua enkä suinkaan hylkää sinua.”

Vaikka isäni ja veljeni vastustivatkin minua kiivaasti, kaksi viikkoa ennen kastettani Jehovan todistajaksi keräsin rohkeutta mennä kotiin polttamaan kaiken entiseen työhöni liittyvän. Sen tehtyäni tajusin, että kaikki minulla aikaisemmin olleet erityisvoimat olivat poissa. Ennen minusta tuntui aina nukkuessani siltä kuin päälläni olisi ollut jotain raskasta, mutta nyt tuo tunne oli hävinnyt. Huoneeni ikkunassa aiemmin näkemäni varjot eivät enää palanneet. Opin Raamatusta, että nykyiset niin sanotut lahjat, kuten voima parantaa, eivät ole lähtöisin Jumalasta vaan pahoista hengistä. Olen hyvin onnellinen siitä, että pääsin eroon niiden vaikutuspiiristä samoin kuin se palvelustyttö, jonka Paavali vapautti ”ennusteludemonin” vallasta (Apostolien teot 16:16–18).

Oli suuri ilo käydä kasteella yhtaikaa äidin kanssa syyskuussa 1996. Sen jälkeen toimin monta vuotta Jehovan todistajien kokoaikaisena sananpalvelijana.

Yhdessä mieheni Silverin kanssa kasvatamme nyt tytärtämme Raamatun totuuden tielle. Myös jotkut sisaruksistani ovat alkaneet palvella Jehovaa. Vaikka onkin harmi, etten moneen vuoteen todella tuntenut Jumalaa, olen hyvin iloinen siitä, että nyt tunnen Jumalan, jota palvon.